Eskopuu

Eskopuu valmistaa ikkunoita ja ovia rakennusteollisuuden tarpeisiin. Eskopuun puu–alumiini-ikkunat sekä parvekeovet valmistuvat yrityksen syntysijoilla Keski-Pohjanmaalla. Kannuksen tehtaalle on myönnetty ISO 9001 -laatusertifikaatti ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän sertifikaatti.

Eskopuu on osa Inwidoa, joka on Euroopan suurin ikkunoiden ja ovien toimittaja. Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 558 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 3400 työntekijää.

Eskopuun visio on olla teollisen ikkuna- ja ovirakentamisen markkinajohtaja Pohjoismaissa. Eskopuun arvoja ovat asiakaslähtöisyys, osaava henkilöstö sekä rohkeus jatkuvasti parantaa toimintaa ja tuotteita. Toimitusvarmuus ja rautainen projektinhallinta ovat Eskopuun toiminnan keskeisiä lähtökohtia. Eskopuu panostaa, paitsi tuotteiden laatuun, myös toiminnan laatuun.

Eskopuun tarina sai alkunsa huhtikuussa 1939, kun yritys perustettiin sementtivalimoksi. Jälleenrakennuskauden myötä valimolle oli tilausta, mutta kysyntää oli myös puutuotteille, kuten ikkunoille, oville, portaille ja paneeleille. Tässä nähtiin asiakaskunta, tarve ja lukuisia mahdollisuuksia.

Näytetään tuotteet 1 - 20 (31 tuotteesta)